sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Ihan pihalla edelleen

Ihan mielettömän kesäisiä päiviä on vietetty edelleen.
Toivottavasti jokainen on tallettanut itselleen ensi viikoksi auringonsäteitä  taskut täyteen,
niitä taidetaan tarvita sääennusteen mukaan ensi viikolla ♥
Omalta osaltani olen huilinut projektieni suhteen  muutamia päiviä
kaularankakipujen takia.
Onpahan ehtinyt katsella ympärilleen ja ideoitahan niitä sitten syntyy pilvin pimein...
mutta yritän pysyä  jo aiemmin suunnitelluissa ;)
Tässä viimeeksi auenneet tulppaanit,
satuin kerrankin onnistumaan tulppaani ryhmän kanssa niin 
niin että kolme lajiketta aloittivat kukintansa kauniisti vuorotellen.
Jokainen lajike sai oman tähtihetkensä ;)




Omenapuut  puhkesivat myös kukkaan ja kukkien määrästä uskaltaa toivoa
tänäkin syksynä omppu piirakkaa-ja hilloa


Unelman viereen on tulosaa "Herkku maa"
Ostin ystävältä lavakauluksia 4 kappaletta.
Öljysin ne ja muovitin sisäpuolelta.
Kunhan käsi taas pystyy heilumaan niin näihin tulee:
lakkaa, pensasmustikkaa, mansikkaa ja yrttejä.
Alla on juurikangasta jonka peitän puukatteella ja reunustan unelman lattiasta jääneillä kivillä.


Loppuun sitten meidän viikonlopputytön ottama/tekemä kuvateos joka ihastutti ♥
Vietettiin isänsä / mieheni synttäreitä


Käykääpä kurkkaamassa ystäväni Suskan uutta blogia
sieltä tulee varmasti löytymään ihastuttavia puutarha- ja käsityö juttuja,
häneltä ei hyvät ideat  ihan heti lopu ja taitoa riittää jos jonkinlaiseen kädellä tekemiseen.

Energiaa uuteen viikkoonne ♥



4 kommenttia:

  1. ♥ ihanaa kukkaloistoa! Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava tuo punainen tulppaani. Muistatko lajiketta? Kiitos siitä kananverkkovinkistä tulppaanisipulien ympärille. Ensi syksynä laitan kyllä käytäntöön ja taidan verkottaa samalla ruusujenkin juurakot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just harmittelin kun olen kadottanu kaikki noi viime syksyllä istutettujen nimet, jös löydän ni voin vinkata sulle ;)

      Poista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥