lauantai 31. toukokuuta 2014

Sitä uutta vessaa rakennellaa :)




Sadepäiviä on riittänyt koko viikon,  meilläpäin ainakin.
Toisaalta mulle se oli hyvä asia, maltoin tehdä asioita sisällä.
Nuo piha vouhotukset kun on vieneet mennessään ...
Perhoset oli kuitenkin mielessä kun herrasväen leipiä leivoskelin,
tällä kertaa sitruuna täytteellä,NAM !

Meidän remontin lopputarkaskus päivämäärä häämöttää jo aika lähellä.
Yläkerran vessa vielä vaiheessa, mutta hyvässä sellaisessa ;)

Vasemman puoleinen seinä jätettiin ihan raakalaudalle kun se siinä jo oli,
maalasin sen vaan harmahtavaksi.
Tuohon nurkkaan tulee pönttö.
Sattu vähän huonoon kohtaan, kun piti putket vetää heti remontin alussa, 
eikä silloin ollu tietoa että just tuohon kohtaan kattoa olisi pakko laittaa ilmastointia.
No ,mähän oon onneksi tällänen pätkä ;D ei se mua haittaa !


Tähän ja lavuaari seinän yläosaan laitettiin tähti tapettia, 
valkoisella pohjalla pieniä harmaita tähtiä,
Lattiaan tulee harmaata laattaa.

Tähän tulee siis lavuaari ja alaosa ihan valkosta laattaa, joita meiltä jäi ruokailuhuoneen kaakeli uunista .

Vessa tuntuu aikas lämpöseltä paikalta. Tuossa oikealla seinänä on piipun muuria,
Se jätettiin ihan rouheesti vaan melko alkuperäis kuntoon.
Sopii talon henkeen ;)


Tässä vielä sitä lautaseinää.
Vessa on ihan mukavan kokoinen  noin 4 neliötä.
saa kivasti säilytystilaa tarvikkeille.


Tässä kuva tapetista.
Sitä jäi yli 1 rulla.
Jos joku haluaa niin sen saa 22 eurolla , sisältäen postikulut.



Eilen nautiskeltiin syreeneistä sisätiloissa
ja kynttiläkin paloi harmaan päivän iloksi.
Nyt sitten odottelenkin huomista aurinkoa ja pihailua ♥
Iloista viikonloppua kaikille !

2 kommenttia:

  1. Kiitos :) Jätettiin remontissa näkyviin ja maalsttiin joka paikassa missä pystyi !

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥